1Mutta Job vastasi ja sanoi:

2Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

3Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

4Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

5Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

6Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

7Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

8Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

9Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

10Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

11Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

12Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

13Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

14Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

15Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

16Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

17Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

18Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

19Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

20Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

21Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

22Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

23Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

24Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

25Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

26Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

27Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

28Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

29Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.