1Davidin Psalmi kukkasista, edelläveisaajalle. (H69:2) Jumala,auta minua; sillä vedet käyvät hamaan minun sieluuni asti.

2Minä vajoon syvään mutaan, jossa ei pohjaa ole: minä olen tullut syviin vesiin, ja virta upottaa minun.

3Minä väsyn huutamisesta: minun kurkkuni kuivettuu: minun näkyni vaipuu, toivoissani minun Jumalani päälle.

4Niitä on enempi kuin päässäni hiuksia, jotka ilman syytä minua vihaavat, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat, ja minua hukuttavat, ovat väkevät: niitä täytyy minun maksaa, joita en minä ryövännyt.

5Jumala, sinäpä tiedät minun tyhmyyteni, ja minun rikokseni ei ole sinulta salatut.

6Älä salli heitä häpiään tulla minun tähteni, jotka sinua odottavat, Herra, Herra Zebaot: älä anna heitä häväistä minun tähteni, jotka sinua etsivät, Israelin Jumala.

7Sillä sinun tähtes minä pilkkaa kärsin; minun kasvoni ovat täynnä häpiää.

8Minä olen muukalaiseksi veljilleni tullut, ja oudoksi äitini lapsille.

9Sillä sinun huonees kiivaus syö minua: ja heidän pilkkansa, jotka sinua pilkkasivat, lankesi minun päälleni.

10Minä itkin ja paastosin hartaasti, ja minä pilkattiin päälliseksi.

11Ja minä puin säkin ylleni, ja olin heille sananlaskuksi.

12Jotka portissa istuvat, ne minusta jaarittelevat, ja juodessansa he minusta lauleskelevat.

13Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, Jumala, sinun suuren laupiutes puolesta: kuule minua sinun autuutes totuuden tähden.

14Pelasta minua loasta, etten minä vajoaisi; että minä pelastettaisiin vihollisistani ja syvistä vesistä.

15Ettei vuo minua upottaisi ja syvyydet minua lainoaisi, eikä kaivon suu suljettaisi minun päälleni.

16Kuule minua, Herra; sillä sinun laupiutes on hyvä: käännä sinuas minun puoleeni, sinun suuren laupiutes tähden.

17Ja älä peitä kasvojas palvelialtas; sillä minä ahdistetaan: kuultele minua nopiasti.

18Lähene minun sieluani, ja lunasta häntä: minun vihollisteni tähden pelasta minua.

19Sinäpä tiedät pilkkani, häpiäni ja häväistykseni: kaikki minun viholliseni ovat edessäs.

20Pilkka särkee minun sydämeni ja vaivaa minua: minä odotan, jos joku armahtais, ja ei ole kenkään, ja lohduttajia, vaan en ketään löydä.

21Ja he antoivat minulle sappea syödäkseni, ja etikkaa juodakseni minun janossani.

22Heidän pöytänsä olkoon heille paulaksi, sekä kostoksi että lankeemiseksi.

23Tulkoon heidän silmänsä pimiäksi, ettei he näkisi, ja salli heidän lanteensa aina horjua.

24Vuodata närkästykses heidän päällensä, ja hirmuinen vihas käsittäköön heitä,

25Olkoon heidän huoneensa kylmillä; ja ei kenkään olko, joka heidän majassansa asuis.

26Sillä he vainoovat sitä, jota lyönyt olet, ja juttelevat niiden kipua, joita haavoittanut olet.

27Salli heitä langeta synnistä syntiin, ettei he tulisi sinun vanhurskautees.

28Pyyhi heitä eläväin kirjasta, ettei he kirjoitettaisi vanhurskasten kanssa.

29Mutta minä olen raadollinen ja murheellinen: Jumala, sinun autuutes suojelkoon minua!

30Minä kiitän Jumalan nimeä veisuulla, ja suuresti ylistän häntä kiitoksella.

31Se kelpaa paremmin Herralle kuin härkä taikka mulli, jolla ovat sarvet ja sorkat.

32Raadolliset näkevät sen ja iloitsevat, ja jotka Jumalaa etsivät, heidän sydämensä pitää elämän.

33Sillä Herra kuulee köyhiä, ja ei hän vankiansa katso ylön.

34Kiittäkään häntä taivaat ja maa, meri, ja kaikki kuin niissä liikkuvat.

35Sillä Jumala auttaa Zionia ja rakentaa Juudan kaupungit, että siellä asutaan, ja se perinnöllä omistetaan.

36Ja hänen palveliainsa siemen sen perii: ja ne, jotka hänen nimeänsä rakastavat, pitää asuman siinä.