2Hän sanoo Herralle: minun toivoni ja linnani, minun Jumalani, johon minä uskallan.

3Sillä hän pelastaa sinun väijyjän paulasta, ja vahingollisesta ruttotaudista.

4Hän sulillansa sinua varjoo, ja sinun turvas on hänen siipeinsä alla: hänen totuutensa on keihäs ja kilpi;

5Ettes pelkäisi yön kauhistusta, ja nuolia, jotka päivällä lentävät,

6Sitä ruttoa, joka pimeässä liikkuu, ja sairautta, joka puolipäivänä turmelee.

7Vaikka tuhannen lankeisi sivullas, ja kymmenentuhatta sinun oikiallas, niin ei se sinuun satu.

8Ja tosin sinun pitää silmilläs näkemän ja katsoman, kuinka jumalattomille kostetaan.

9Sillä Herra on sinun toivos, ja Ylimmäinen on sinun turvas.

10Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän.

11Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäs,

12Että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkaisi.

13Sinä käyt jalopeuran ja kyykäärmeen päällä, ja tallaat nuoren jalopeuran ja lohikäärmeen.

14Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä.

15Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; hänen tykönänsä olen minä tuskassa; siitä minä hänen tempaan pois ja saatan hänen kunniaan.

16Minä ravitsen hänen pitkällä ijällä, ja osoitan hänelle autuuteni.