2Sinun sanoissas olet sinä paulaan istunut: sinä olet saavutettu puheissas.

3ee siis, poikani, näin: pelasta itses: sillä olet tullut lähimmäises käsiin: joudu, nöyryytä itses ja vaadi lähimmäistäs.

4Älä anna silmilles unta, eikä silmälautas torkkua.

5Kirvoita itses niinkuin metsävuohi pois käsistä, niinkuin lintu pyytäjänsä käsistä.

6Mene laiska myyriäisen tykö, katso hänen menoansa ja opi.

7Vaikka ei hänelläyhtään hallitsiaa, teettäjää ja isäntää ole,

8Kuitenkin valmistaa hän elatuksensa suvella, ja koo ruokansa eloaikana.

9Kuinka kauan sinä laiska makaat? koskas nouset unesta?

10Makaa vielä vähä, ota vielä unta päähäs; laske kätes vähä yhteen, ettäs vielä levätä voisit;

11Niin köyhyys äkisti tulee päälles niinkuin matkamies, ja vaivaisuus niinkuin varustettu mies.

12Jumalatoin ihminen, vahingollinen mies, kävelee suunsa vääryydellä,

13Iskee silmää, nyhtää jalvoillansa, kokottelee sormillansa.

14Vääryys on hänen sydämessänsä, ja aikoo pahaa: hän saattaa riidat matkaan.

15Sentähden tulee pikaisesti hänen kadotuksensa, ja hän äkisti muserretaan rikki, niin ettei hänellä yhtään parannusta ole.

16Kuusi on, joita Herra vihaa, ja seitsemää kauhistuu hänen sielunsa:

17Ylpiät silmät, petollinen kieli, kädet, jotka vuodattavat viatonta verta;

18Sydän, joka vahingollisia ajattelee, jalat, jotka ovat nopsat pahuuteen juoksemaan;

19Väärä todistaja, joka valheita tuottaa, ja se, joka saattaa riidan veljesten välille.

20Poikani, pidä isäs käskyt, ja älä hylkää äitis lakia.

21Sido ne alati yhteen sydämes päälle, ja ripusta ne kaulaas.

22Koskas vaellat, niin ne johdattavat sinua; koskas lepäät, niin he varjelevat sinua; koskas heräät, niin he puhuttelevat sinua.

23Sillä käsky on niinkuin kynttilä, ja laki niinkuin valkeus, ja opin kuritus elämän tie,

24Ettäs varjeltaisiin pahasta vaimosta, ja muukalaisen makiasta kielestä.

25Älä himoitse sydämessäs hänen kauneuttansa, ettes vieteltäisi hänen silmäinsä kiillosta.

26Sillä portto saattaa leivältä pois; mutta aviovaimo saattaa kauniin elämän.

27Taitaako joku kätkeä tulen poveensa, ettei hänen vaattensa pala?

28Eli taitaako joku hiilten päällä kävellä, ettei hän jalkojansa polta?

29Niin sille tapahtuu, joka lähimmäisensä vaimoa lähentelee; ei se pääse rankaisematta, joka häneen ryhtyy.

30Ei se ole varkaalle niin suuri häpiä, jos hän varastaa henkensä piteeksi, koska nälkä on:

31Jos hän käsitetään, antaa hän sen seitsemänkertaisesti jälleen, ja kaiken huoneensa saadun;

32Mutta joka vaimon janssa huoruuteen lankee, se on tyhmä, ja joka sielunsa kadottaa tahtoo, se niin tekee.

33Rangaistus ja häpiä tulee hänen päällensä, ja hänen häväistyksensä ei pyyhitä pois.

34Sillä miehen vihalla on kiivaus: ei hän säästä häntä koston päivänä:

35Ei hän lukua pidä sovittajasta, eikä ota lahjoja, vaikka paljon antaisit.