2Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.